Metsäsatysspanielit ry
Metsästysspanielit ry

Spanieleiden metsästyskoulutusleiri 1.-2.7.2017

Metsästysspanielit ry järjesti kesäisen koulutusleirin Kylmäkoskella Halkosuon metsästysseuran majalla heinäkuisena viikonloppuna.

Leirille osallistui englanninspringerspanieleita ja cockerspanieleita; Field´s End Louie, Field´s End Emily Quackfaster, Bivråkens Hia, Kuusiviidan Siru, Moundhills Like A fire, Lahjakas Balleriina, Frostymorning´s Norene, Friisin Metsänneito, Frosty Morning´s Lorenzo, Läppiksen Eversti sekä Field´s End Elwing.


Lauantaiaamu alkoi aamupalan ohessa pidetyllä teorialuennolla jolla Lauri Kanerva kertoi spanielinpennun koulutuksesta metsästyskoiraksi. Leiriläiset osallistuivat hienosti esittämällä tarkentavia kysymyksiä. Näin saatiin kaikille kuva siitä mihin viikonlopun harjoitteet tähtäävät ja minkä takia niitä tehtiin.

Koska tottelevaisuus on spanielin koulutuksen kulmakiviä, jatkettiin lauantain harjoituksia tottelevaisuudella ja laukaukseen totuttautumisella Kanervan Laurin johdolla. Tottiksen jälkeen ryhmä jaettiin kahteen toisten lähtiessä tekemään noutoharjoituksia Lähteenaron Jannen johdolla ja toisten hakukuvioharjoituksia Ritolan Timon ja Lindrothin Juhan kanssa.

Noutorastilla Lähteenaron Janne toi uusia näkökulmia spanieleiden noutoharjoitteluun valoittamalla noutoja noutajien maailmasta. Spanieli-ihmiset kun normaalisti keskittyvät harjoittelussaan lähinnä markkeerauksien harjoitteluun, kun linja- ja ohajusharjoittelu jää vähemmälle tai puuttuu jopa kokonaan treeniohjelmasta. Janne ohjeisti aloittamaan noutoharjoittelun linjojen opiskelulla, koska markkeeraukset usein kuumentavat koiraa. Näin ollen saadaan pysymään koirat rauhallisina ja sopivassa viretilassa noutoharjoittelun ajan. Ja ihme kyllä myös spanieli-ihmiset kuuntelivat rauhallisina ja tarkkaavaisina Jannen oppeja lauantain noutoharjoitteiden sujuessa oikein mallikkaasti. 

Hakukuviorastilla harjoiteltiin pillimerkkien täsmällisyyttä ja koirien lähellä pitämistä haun ajan, sillä hakukuvio leviää luonnostaan riistalle lähdettäessä. Harjoitteluvaiheessa onkin tärkeää pitää kuvio kapeana, jotta mahdollisiin tottelevaisuusvirheisiin on helpompi puuttua. Hakuvioharjoittelun aikana onkin hyvä piilottaa koiralle esim. noutoesineitä ohjaajan lähettyville pusikoihin, jolloin spanieli löytää ohjaajan läheltä "riistaa" ja alkaa myös tunkeutua aluskasvillisuuden sekaan paremmin.

Koirien ollessa jo väsyneitä lauantain harjoitteista jätettiin koirat majalle nukkumaan ohjaajien suunnatessa haulikkoammuntaradalle. Mukana oli monta ensikertalaista ja vain vähän aikaa haulikkoammuntaa harrastaneita joita kokeneemmat ampujat opastivat. Kaikille saatiin hienosti onnistuneita laukauksia ja kiekkoja hajalle. Monille heräsikin ajatus myös ammuntaharrastuksen aloittamisesta.

Ammunnan jälkeen vielä saunaan ja nuotiolle makkaranpaistoon. 

Sunnuntaiaamu alkoi edellispäivän oppeja kerraten ja siirryttiin taas maastoon harjoituksia tekemään. Tällä kertaa noutorastilla oli vuorossa mm. vesinoudot.

Antoisan viikonlopun jälkeen onkin aika kiittää mukavia leiriläisiä, kouluttajia, Halkosuon metsästysseuraa ja maanomistajaa onnistuneesta viikonlopusta. Nähdään pian uudestaan!



Spanieleiden metsästyskoulutusleiri 2.-3.7.2016 Kylmäkoski

 

"Metsästysspanielit ry järjesti metsästykseen tähtäävän koulutusleirin Kylmäkoskella heinäkuun

ensimmäisenä viikonloppuna. Allekirjoittaneelle viikonloppu toimi alkuna toivottavasti pitkällekin

metsästysspanieliharrastukselle.

Halkosuon Metsästysseuran majalle oli kokoontunut hyvä määrä asiasta kiinnostuneita ihmisiä ja koiria.

Lauantaipäivä alkoi kokeneen koirankouluttajan Lauri Kanervan luennolla metsästysspanielin

kouluttamisesta. Kanerva korosti, miten koulutus lähtee liikkeelle jo pikkupennusta. Tärkeimpinä asioina

hän nosti esiin tehtävien paloittelun sopiviksi osatavoitteiksi kunkin koiran kehitystasoon nähden ja

peruskäskyjen järkähtämättömän osaamisen.

Hakuasioita käsiteltäessä Kanerva korosti, miten tärkeää on, ettei ohjaaja etene liian nopeasti. Hän sanoi

huomanneensa, miten ohjaajat usein kävelevät niin nopsaan linjassaan, ettei koira ehdi tehdä työtänsä

kunnolla ja maastoon jää katvealueita. Hän kehottikin ohjaajia vaikka pysähtymään paikalleen, jotta koira

pystyy tekemään pistot molemmille sivuille kunnolla ennen kuin matka etenee.

Luennon jälkeen oli ryhmän yhteiset tottelevaisuus- ja laukausharjoitukset. Harjoiteltavina asioina oli

seuraaminen, istuminen, paikallapysyminen ja luoksetulo – metsästysspanielin perustaidot. Starttipistoolin

paukkeessa tarkastettiin laukauksensieto, joka oli kaikilla hyvä. Myöhemmin harjoiteltiin laukauksen

ketjuttamista istumisliikkeen kanssa.

Yhteistreenien jälkeen ryhmäläiset jaettiin kahteen ryhmään, joista toinen lähti koiriensa kanssa

harjoittelemaan hakua Tuomo Kotasaaren ja Timo Ritolan oppiin ja toinen noutoa Juha Lindrothin ja Sami

Myyryläisen ohjeistuksessa.

Noutoryhmässä kehotettiin opettamaan koiralle ensin suppeaa hakukuviota niin, että koira lähes ”kiillottaa

ohjaajansa saappaita”. Riistan tullessa mukaan hakukuvio joka tapauksessa laajenee. Harjoituksia

sovellettiin kunkin koiran osaamiseen sopiviksi. Pennut harjoittelivat parin metrin hakumatkalla,

kokeneemmat tekivät pidempiä hakuja. Osalle piilotettiin lelu maastoon löydettäväksi, kun taas osalla

hakutyöskentelyyn liitettiin laukaus ja lentävä lelu. Ja jotta haastetta ja häiriötä olisi ollut tarpeeksi,

törmäsivät koirakot maastossa niin maa-ampiaispesiin, karhunjätökseen kuin hirvieläimen luihinkin!

Noutoa harjoiteltiin vedestä, mikä oli kuumana päivänä koirien mieleen. Kouluttajat kuitenkin korostivat

harjoittelemaan noudon valmiiksi ensin maalla. Muutama turhan innokas damin noutaja joutui kokemaan

karvaan opetuksen, kun ne eivät lipsumisestaan johtuen saaneetkaan lopulta hakea damia ollenkaan, vaan

rannalla päivystänyt kokeneempi koira kävi noutamassa sen harjoittelevien koirien silmien edestä. Tämä

toisen koiran käyttäminen oli tehokas koulutuskeino ja sai koirat tsemppaamaan seuraavalla kerralla niin,

että ne pääsivät itse noutoon.

Antoisa koulutuspäivä jatkui koirajutustelulla saunomisen ja leirinuotion ympärillä pitkään yöhön.

Saunominen oli ilmeisen hauskalta kuulostanut tapahtuma, koska sai yhden koiran karkaamaan

autohäkistään ja ryntäämään omistajansa luo saunalle.

Sunnuntaina suurin osa koirakoista pääsi testaamaan taitojaan elävän riistan kanssa läheiselle kanitarhalle.

Muutama kokemattomampi koirakko jäi harjoittelemaan majan lähimaastoon hakua. Kanitarhalla

ryhmäläiset saivat hienoja onnistumisia, kun kanit nousivat liikkeelle, mutta koirat pysähtyivät halutulla

tavalla. Ihmekös oli sekä kouluttajien että leiriläisten kasvot hymyssä, kun he palasivat kanitarhalta vielä

majalle.

”Tämähän tuo paineita treenata itsekin”, kouluttajat totesivat onnistuneen viikonlopun päätteeksi.

Lämpimät kiitokset Metsästysspanieli ry, kouluttajat, työmyyrä Jenna Hämäläinen ja kaikki leirikaverit –

viikonloppu oli loistava tapa päästä sisään metsästysspanielin koulutukseen!"

Maija Harakka

Nelikuisen cockerspanieli ”Elon” omistaja


 

Spanieleiden metsästyskoulutusleiri 6.-7.2.2016


Metsästysspanielit ry järjesti jälleen talven metsästyskoulutusleirin Mäntsälässä 6.-7.2.2016. Leirillä kouluttajina toimivat  Juha Lindroth (kennel Field's End), Sami Myyryläinen, Timo Ritola ja Seppo Partanen.

Koulutusleirille osallistui yhteensä 12 koirakkoa. Rotuina olivat edustettuina cockerspanieli ja englanninspringerspanieli.
Myös kuunteluoppilaita saapui seuraamaan ja oppimaan spanieleiden metsästyskoulutusta.

Leiri alkoi lauantai-aamuna Seppo Partasen pitämällä luennolla. Siinä käsiteltiin yleisesti spanielin koulutusta metsästyskoiraksi. Luennolla käytiin läpi tärkeitä perusasioita alkeiskoulutuksesta lähtien. Seppo painotti erityisesti pienin askelin etenemistä ja onnistumisiin pyrkimistä.

Luennon jälkeen oli Juhan vetämä tottelevaisuuskoulutus. Siinä käytiin läpi läpi spanielille tarpeellisia perustaitoja istumisesta luoksetulooon ja seuraamiseen. Sen jälkeen siirryttiin harjoittelemaan hakua tyhjässä maastossa. Siinä kouluttajat näkivät koirien tason ja valmiudet riistatöihin.  Sitten olikin leirin jännittävin osuus,  riittävän koulutustason omaavat koirakot tekivät kontrolloituja ylösajoja fasaaneilla.



Kokemattomalle koiralle ensimmäisten riistatöiden tulisi olla aina hallittuja, jolloin mahdollisiin virheisiin päästään puuttumaan ajoissa ja vastavuoroisesti kehumaan oikeasta suorituksesta.  Tarkoitus on opettaa koiralle toimintamalli, jonka se yleistää niin vahvasti, että virheitä ei pääse syntymään.

Kaikille koirille saatiinkin useampi onnistunut riistatyö viikonlopun aikana.
Maastot olivat hyviä spanieleiden koulutukseen. Haluamme kiittää Hausjärven Veteraanimajaa majoitustiloista, jotka saimme leirin ajaksi käyttöömme.  Erityiskiitokset keittiössä  maittavia ruokia valmistaneille.
Kiitos kaikille innokkaille tapahtumaan osallistujille, ehkäpä nähdään kokeissakin jonain syksynä J

Lisää leirikuvia löytyy osoitteesta spanielit.kuvat.fi
Kaikkien kuvien ©Jaana Sagulin


 

Spanieleiden metsästyskoulutusleiri 27.-28.6.2015 Kylmäkoski


Metsästysspanielit ry järjesti jo perinteeksi muodostuneen kesäleirin Akaan Kylmäkoskella 27.-28.6.2015.
Leirillä kouluttajina toimivat Tuomo Kotasaari (kennel Snow Wood), Seppo Partanen, Juha Lindroth (kennel Field's End) ja Timo Ritola.

Leirille osallistui yhteensä 17 koirakkoa ja rotuina olivat edustettuina cockerspanieli ja englanninspringerspanieli. Myös kuunteluoppilaita oli saapunut paikalle runsain joukoin.

Leiri alkoi lauantaiaamuna tuttuun tapaan Partasen Sepon pitämällä luennolla, jossa kerrottiin perusperiaatteita spanielin koulutuksesta metsästyskoiraksi.  Luennon jälkeen siirryttiinkin Tuomon johdolla itse harjoitteisiin läheiselle parkkipaikalle, jossa kartoitettiin koirien perustottelevaisuutta erilaisten harjoitusten kautta.

Tottelevaisuusrastin jälkeen koirakot jaettiin kahteen ryhmään, joista toinen puoli lähti harjoittelemaan Timon ja Juhan opastuksella noutoja ja toinen puoli Tuomon ja Sepon johdolla hakua. Tämän jälkeen koirakot vaihtoivat ryhmiä ja harjoitteet räätälöitiin jokaisen koirakon tason mukaan erilaiseksi.
Jokainen osallistuja saikin varmasti hyviä vinkkejä ja ajatuksia jatkoharjoittelua varten.



Lauantai-ilta kuluikin sitten ruokailun ja vapaan seurustelun merkeissä.

Sunnuntaina luvassa oli hakuharjoituksia ja ylösajoharjoitteita hajukentässä edistyneemmille koirille ja muut jäivät vielä Tuomon ja Sepon johdolla jatkamaan muita harjoitteita leiripaikan läheisyyteen.
Tämän jälkeen olikin aika kiittää leiristä ja suunnata kotia kohti.

Upeat puitteet leirille tarjosi Halkosuon Metsästysseura, jonka maja toimi jälleen kerran leirin keskuspaikkana. Maastot sijaitsivat myös kävelymatkan päässä tukikohdasta. Haluammekin jälleen kerran kiittää Halkosuon Metsästysseuraa!



Kiitokset myös talkooväelle sekä ennen kaikkea leirille osallistujille!

Tapaamisiin ja treeni-rikasta kesän jatkoa toivottavat,

kouluttajat

Lisää kuvia leiristä löytyy http://spanielit.kuvat.fi/kuvat/Mets%C3%A4stysspanielit+ryn+koulutusleiri+Kylm%C3%A4koski+2015/
 Kaikkien kuvien ©Jaana Sagulin


 


Spanieleiden metsästyskoulutusleiri 7.-8.2.2015 Mäntsälä


kuva © Jaana Sagulin

Metsästysspanielit ry järjesti perinteeksi muodostuneen talven metsästyskoulutusleirin Mäntsälässä 7.-8.2.2015.
Leirillä kouluttajina toimivat  Juha Lindroth (kennel Field's End), Timo Ritola ja Seppo Partanen.

Koulutusleirille osallistui yhteensä 12 koirakkoa. Rotuina olivat edustettuina cockerspanieli, walesinspringerspanieli sekä englanninspringerspanieli.
Myös kuunteluoppilaita saapui runsain joukoin oppimaan spanieleiden metsästyskoulutuksesta.

Leiri alkoi lauantai-aamuna Seppo Partasen pitämällä luennolla, jolla käsiteltiin yleisesti spanielin koulutusta metsästyskoiraksi. Seppo jakoi tietotaitoaan kertomalla sekä pennun alkeiskoulutuksesta että siitä miten nuoresta koirasta lähdetään hieromaan toimivaa metsästyskoiraa ja mitä taitoja koiralta tähän vaaditaan.

Luennon jälkeen siirryttiin koirakoiden kanssa Juhan vetämälle tottelevaisuusrastille, jossa katsottiin läpi spanielille tarpeellisia perustaitoja istumisesta luoksetulooon ja seuraamiseen. Juhan rastin jälkeen siirryttiin yhteistuumin maastoon hakuharjoitusten pariin. Hakuharjoitukset tehtiin ns. tyhjässä maastossa ja räätälöitiin jokaisen koirakon tason mukaan.

"Perusharjoitteiden" jälkeen siirryttiin lyhyen matkan päässä olevalle peltoaukealle, jossa keskityttiin leirin varsinaiseen päätavoitteeseen, riistatöihin.


kuva © Jaana Sagulin

Kokemattomalle koiralle ensimmäisten riistatöiden tulisi olla aina hallittuja, jolloin mahdollisiin virheisiin päästään puuttumaan ajoissa ja vastavuoroisesti kehumaan oikeasta suorituksesta.  Tarkoitus on opettaa koiralle toimintamalli, jonka se yleistää niin vahvasti, että ns. virheitä ei pääse syntymään. 

Kaikille koirille saatiinkin useampi onnistunut riistatyö viikonlopun aikana.

Haluamme kiittää Seppo Partasta ja Jaana Sagulinia hyvistä maastoista ja Hausjärven Veteraanimajaa majoitustiloista, jotka saimme leirin ajaksi käyttöömme.  Erityiskiitokset Jennille ja Samille maittavista ruuista.

Kiitokset myös kaikille leiriläisillä, toivottavasti tapaamme jatkossakin!

Lisää leirikuvia löytyy osoitteesta http://spanielit.kuvat.fi/kuvat/Mets%C3%A4stysspanielit+ryn+koulutusleiri+M%C3%A4nts%C3%A4l%C3%A4+2015/
Kaikkien kuvien ©Jaana Sagulin


 

Spanieleiden metsästyskoulutusleiri 5.-6.7.2014 Kylmäkoski


Metsästysspanielit ry järjesti jo perinteeksi muodostuneen kesäleirin Akaan Kylmäkoskella 5.-6.7.2014.
Leirillä kouluttajina toimivat Tuomo Kotasaari (kennel Snow Wood), Seppo Partanen, Juha Lindroth (kennel Field's End) ja Timo Ritola.

Leirille osallistui yhteensä 12 koirakkoa ja rotuina olivat edustettuina cockerspanieli, englanninspringerspanieli ja espanjanvesikoira. Myös kuunteluoppilaita oli saapunut paikalle runsain joukoin.

Leiri alkoi lauantaiaamuna tuttuun tapaan Partasen Sepon pitämällä luennolla, jossa kerrottiin perusperiaatteita spanielin koulutuksesta metsästyskoiraksi.  Luennon jälkeen siirryttiinkin Tuomon johdolla itse harjoitteisiin läheiselle parkkipaikalle, jossa kartoitettiin koirien perustottelevaisuutta erilaisten harjoitusten kautta.

Tottelevaisuusrastin jälkeen koirakot jaettiin kahteen ryhmään, joista toinen puoli lähti harjoittelemaan Timon ja Juhan opastuksella hakua ja toinen puoli Tuomon ja Sepon johdolla noutoja. Tämän jälkeen koirakot vaihtoivat ryhmiä. Jokainen sai varmasti hyviä vinkkejä ja ajatuksia jatkoharjoittelua varten.



Lauantai-ilta kuluikin sitten ruokailun ja vapaan seurustelun merkeissä.

Sunnuntaina luvassa oli hakuharjoituksia ja ylösajoharjoitteita hajukentässä edistyneemmille koirille ja muut jäivät vielä Tuomon ja Sepon johdolla jatkamaan hakuharjoitteluita leiripaikan läheisyydessä.
Tämän jälkeen olikin aika kiittää leiristä ja suunnata kotia kohti.

Upeat puitteet leirille tarjosi Halkosuon Metsästysseura, jonka maja toimi leirin keskuspaikkana. Maastot sijaitsivat myös kävelymatkan päässä. Haluammekin jälleen kerran kiittää Halkosuon Metsästysseuraa!

Tapaamisiin ja treeni-rikasta kesän jatkoa toivottavat,

kouluttajat



Spanieleiden metsästyskoulutusleiri 1.-2.2.2014 Urjala



Pretty Flower's Rockafeller Skank "Paavo" tekee hakua


Leirille osallistuneet koirat:
ess. Snow Wood Yuchi "Ronja"
ess. Fowl Reed's Arctic Flower "Lili"
ess. Fowl Reed's Arctic Storm "Riko"
coc. Saxaphone Derwent "Tellu"
coc. Namusillan Viänäne "Sisu"
coc. Namusillan Sikuriina "Netta"
ess. Fowl Reed's Arctic Wind "Tuuli"
ess. Snow Wood Yanktons "Saku"
ess. Snow Wood Siberian Tit "Harri"
coc. Kuusiviidan Ada "Ada"
coc. Frosty Morning's Onslow "Osmo"
coc. Wood-Nymph Greenhead "Zuba"
coc. Pretty Flower's Rockafeller Skank "Paavo"
coc. Frosty Morning's Norene "Eila"
ess. Bivråkens Syrena "Alta"
coc. Miklaus Moppe "Moppe"


Metsästysspanielit ry järjesti perinteeksi muodostuneen talven metsästyskoulutusleirin Urjalassa 1.-2.2.2014. Leirillä kouluttajina toimivat Tuomo Kotasaari (kennel Snow Wood), Juha Lindroth (kennel Field's End), Timo Ritola ja Seppo Partanen.

Koulutusleirille osallistui yhteensä 16 koirakkoa. Rotuina olivat edustettuina cockerspanieli sekä englanninspringerspanieli.
Myös kuunteluoppilaita saapui runsain joukoin oppimaan spanieleiden metsästyskoulutuksesta.

Leiri alkoi lauantai-aamuna Seppo Partasen pitämällä luennolla, jolla käsiteltiin yleisesti spanielin koulutusta metsästyskoiraksi. Seppo jakoi tietotaitoaan kertomalla sekä pennun alkeiskoulutuksesta sekä siitä miten nuoresta koirasta lähdetään hieromaan toimivaa metsästyskoiraa ja mitä taitoja koiralta tähän vaaditaan.

Alla muutamia otteita Sepon luennosta:

 

Luennon jälkeen siirryttiin koulun parkkipaikalle, jossa kartoitettiin Tuomon johdolla koirien perustaitoja tottelevaisuusharjoituksen avulla. Tottelevaisuusharjoitus tähtää yhteistoimintaan koiran kanssa ja perustuu nopeisiin tilanteisiin ja koiran/ohjaajan reagointiin niissä. Lisäksi harjoituksen vaihteleva tempo pitää koirien mielenkiintoa yllä. Harjoituksessa keskityttiin oikeaoppiseen seuraamiseen, istumiseen sekä pieneen paikallaoloon ohjaajan siirtyessä kauemmaksi koirasta.

Lyhyen tottelevaisuusosion jälkeen siirryttiin vieressä oleviin maastoihin tarkastamaan jokaisen koiran taso hakukuviolla. Leiriläiset jaettiin kahteen ryhmään ja ryhmäköitä opastivat pareittain Tuomo ja Seppo sekä Juha ja Timo.
Jokainen koirakko sai näyttää oman osaamisensa ja kouluttajat opastivat ja antoivat jatko-ohjeita tuleviin harjoituksiin.

"Perusharjoitteiden" jälkeen siirryttiin lyhyen matkan päässä olevalle peltoaukealle, jossa keskityttiin leirin varsinaiseen päätavoitteeseen, riistatöihin.


Fowl Reed's Arctic Storm "Rico" tekee räväkän ylösajon

 

Kokemattomalle koiralle ensimmäisten riistatöiden tulisi olla aina hallittuja, jolloin mahdollisiin virheisiin päästään puuttumaan ajoissa ja vastavuoroisesti kehumaan oikeasta suorituksesta.  Tarkoitus on opettaa koiralle toimintamalli, jonka se yleistää niin vahvasti, että ns. virheitä ei pääse syntymään. 

Kaikille koirille saatiinkin useampi onnistunut riistatyö viikonlopun aikana.

Haluamme kiittää Vahosten MS-82 ry:tä hyvistä maastoista ja majoitustiloista, jotka saimme leirin ajaksi käyttöömme sekä erityiskiitokset Jennille ja Jonakselle maittavista ruuista .

Kiitokset myös FitDog ry:lle , joka kävi leirin puitteissa esittelemässä koirille suunnattuja energia-ja palautusjuomia.

Erityiskiitokset kaikille leiriläisille, oli hauskaa, toivottavasti tapaamme jatkossa samoissa merkeissä!

terveisin,

kouluttajat

 

lisää kuvia leiriltä klikkaa tästä (kuvat © Mikko Sivonen) tai tästä (kuvat © Sami Myyryläinen)



Spanieleiden metsästyskoulutusleiri 29.-30.6.2013 Kylmäkoski

 
Laku lähdössä mallisuoritukseen

Leirille osallistuneet koirat:
coc. Wood-Nymph Greenhead "Zuba"
coc. Frosty Morning's Norene "Eila"
coc. Ladysplit's Elfstan "Remu"
coc. Namusillan Sikuriina "Netta"
coc. Saxaphone Derwent "Tellu"
wss. Milfeddyg Rheibus "Kerttu"
ess. Snow Wood Yanktons "Saku"
ess. Snow Wood Yuchi "Ronja"
ess. Snow Wood Long-Tailed Tit "Albion"
ess. Marmade Nice And Kind "Säde"
ess. Taivaskallion Corazon "Mona"
ess. Field's End Black Bush "Rontti"
ess. Fowl Reed's Arctic Storm "Riko"
ess. Fowl Reed's Arctic Wind "Tuuli"
ess. Fowl Reed's Arctic Flower "Lili"


Perinteinen kesäleiri järjestettiin 29.-30.6.2013 Akaan Kylmäkoskella. Kouluttajina leirillä toimivat Tuomo Kotasaari (kennel Snow Wood), Juha Lindroth (kennel Field's End), Seppo Partanen ja Timo Ritola. 

Leiri herätti suuresti kiinnostusta ja paikalle oli saapunut sankka joukko spanieliharrastajia. Leirille oli ilmoittautunut 15 koirakkoa ja useampi kuunteluoppilas.  Roduista edustettuina olivat cockerspanieli, walesinspringerspanieli sekä englanninspringerspanieli.

Leiri alkoi lauantai-aamuna Partasen Sepon pitämällä luennolla. Luento sisälsi tietoa osa-alueista, joista spanielin toiminta metsästyksessä koostuu (haku, ylösajo ja nouto), tietoa spanielin tarvittavista taidoista sekä yhteiselosta koiran kanssa. Luennon jälkeen siirryttiin Tuomon johdolla tottelevaisuusharjoituksiin, jossa kartoitettiin koirien perustaitoja.
Tottisharjoitusken jälkeen leiriläiset jaettiin kahteen ryhmään. Tuomo ja Seppo opettivat ja ohjasivat hakuharjoittelua ja Juha sekä Timo opettivat noutoja sekä vedestä että maalta. Treenikierrosten jälkeen ryhmät vaihtoivat paikkoja.


Eila (Frosty Morning's Norene) noutaa

Treenien jälkeen ohjelma jatkui working test-harjoituksen esittelyllä. Seppo oli suunnitellut valmiiksi radan, johon halukkaat saivat ottaa osaa. Rata koostui hausta, ylösajojen stimuloinnista, nenän käytön harjoittelusta ja kokeneemmille näytöskoirille rata sisälsi vielä ohjatun noudon.

Ilta jatkui tästä ruokailulla, saunomisella sekä vapaamuotoisella seurustelulla.

Sunnuntaina luvassa oli hakuharjoituksia ja ylösajoharjoitteita hajukentässä edistyneemmille koirille ja muut jäivät vielä Tuomon ja Sepon johdolla jatkamaan hakuharjoitteluita leiripaikan läheisyydessä.
Tämän jälkeen olikin aika kiittää leiristä ja suunnata kotia kohti.

Upeat puitteet leirille tarjosi Halkosuon Metsästysseura, jonka maja toimi leirin keskuspaikkana. Maastot sijaitsivat myös kävelymatkan päässä. Haluammekin jälleen kerran kiittää Halkosuon Metsästysseuraa!

Tapaamisiin ja treeni-rikasta kesän jatkoa toivottavat,

kouluttajat



Lisää kuvia leiriltä https://plus.google.com/u/0/photos/107570634773345899315/albums/5896818734294180449
Kuvien © Sami Myyryläinen

 



Spanieleiden metsästyskoulutusleiri 2.-3.2.2013 Urjalassa


 

Leirille osallistuneet koirat:

ess. Marmade Nice and Kind “Säde”
ess. Fowl Reed’s Fire N’ Ice “Piipa”
espves. Zorrazo Cool Guy “Rane”
coc. Miklaus Onpa Lysti “Lysti”
ess. Snow Wood Spring Health “Arttu”
ess. Hayzehill’s Never Loose Ducks “O.J”
coc. Tähtimetsä Layla “Pikku”
coc. Ladysplit’s Elfstan “Remu”
wss. Milfeddyg Rheibus “Kerttu”
coc. Namusillan Viian Eukko “Pitu”
ess. Taivaskallion Corazon “Mona”
ess. Field’s End Black Label “Ozzy”
ess. Field’s End Black Bush “Rontti”*


Metsästysspanielit ry järjesti jo perinteeksi muodostuneen spanieleiden metsästyskoulutusleirin 2.-3.2.2013 Urjalassa. Kouluttajina leirillä toimivat Tuomo Kotasaari (kennel Snow Wood), Juha Lindroth (kennel Field’s End) ja Timo Ritola.

 Leirille osallistui sekä metsästysuraansa aloittelevia että kokeneempia koirakoita. Kaiken kaikkiaan koirakoita oli saapunut paikalle 13 kpl. Rotukirjo leirillä oli laajaa: mukana oli cockerspanieleita, englannispringerspanieleita, walesinspringerspanieli sekä espanjanvesikoira.
Paikalle saapui lisäksi myös joukko kuunteluoppilaita opettelemaan spanieleiden metsästyskoulutusta.

 

Leirillä käytiin läpi perusperiaatteita spanielin varsinaiseen metsästyskoulutukseen; ns. metsästystottista, hakua sekä riistatilanteita. Jokaisesta osiosta nähtiin myös demokoiran suoritus havainnollistamaan haluttua lopputulemaa.

Koulutus aloitettiin lauantai-aamuna Tuomon vetämällä tottisharjoituksella. Harjoituksen tavoitteena oli “herättää koirat” toimimaan yhteistyössä ohjaajansa kanssa. Tässä apuna käytettiin erilaisia seuraamis-istumis- ja luoksetuloharjoitteita, jotka parantavat myös hallittavuutta riistatilanteissa.

Alla opastuksia tottisharjoitteluun:

 

Seuraamisen nopeatahtisuus tähtää ennen kaikkea riistatilanteisiin ja hyvään hallittavuuteen. Ohjajaan on mahdollista seurata ja tuntea koiransa nopeatempoisessa harjoituksessa, joka voi antaa osviittaa koiran käyttäytymisesta tulevissa riistakontakteissa. Koira myös oppii mukautumaan ohjaajan liikkeisiin eli pitämään oman paikkansa seuraamisessa ja istumaan, kun ohjaaja pysähtyy.

Paikallaolo aloitetaan jo pentuvaiheessa, jolloin pennun on opittava odottamaan mm. ruokaa, ulospääsyä jne. Kun se on näissä tilanteissa taidon oppinut, voidaan harjoitus siirtää ulos.

Paikallaoloon koira kannattaa jättää ensin hihnassa, ja kun ohjaajan varmuus ja koiran maltti kasvavat, niin siirtyä vaiheeseen, jossa hihnan voi jättää pois.

Harjoitus aloitetaan muutamasta askeleesta ja matkaa voidaan pidentää koiran tason mukaan. Alkuvaiheessa on tärkeää, ettei koiralle koskaan käännetä selkää. Tällöin nähdään, jos koira liikkuu paikallaolosta ja rikkoo annettua käskyä. Ohjaajan on nopeampi puuttua tällaisiin tilanteisiin ja korjata koiran käytös oikeaksi.

Lopuksi teimme tottisosuudella luoksetuloharjoituksen. Tässä koiran sai ottaa joko suoraan luokse tai pysäyttää välillä (koiran taso huomioon ottaen). Pysähtymisellä haetaan vaikeutta jo hallittuihin liikkeisiin ja pyritään “yllättämään” koira, jotta se ei koskaan tiedä mikä käsky ohjaajalta tulee seuraavaksi. Pysäyttämistä luoksetulon yhteydessä ei voi kuitenkaan tehdä liian usein, sillä se nopeasti hidastaa luoksetulon vauhtia.

Maastoon siirryttyämme kokeilimme miten koirat reagoivat laukaukseen ja miten ne olivat siihen tottuneet. Laukaukseen koirat kannattaa totuttaa jo hyvissä ajoin. Ensin käyttämällä starttipistoolia, josta lähtee miedompi ääni kuin haulikosta ja myöhemmin haulikkoa. Ohjaajan tulee osata lukea omaa koiraansa ja suhteuttaa matka koiran ja ampumisen välillä niin, että tilanne on mahdollisimman rauhallinen ja koira ei reagoi laukaukseen negatiivisesti.

Kokenutta koiraa (joka on tottunut jo laukaukseen) voidaan vahvistaa istumiseen aina, kun laukaus kajahtaa. Tällöin koiralle syntyy automaatio laukauksen ja istumisen välille.

Koirat olivat isona ryhmänä laukaustilanteessa. Mukana oli ensikertalaisia sekä kokeneempia koiria. Kokeneemmat koirat toivatkin turvaa ensikertalaisille ja näyttivät hienosti mallia, miten tilanteessa kannattaa olla. Kukaan koirista ei pelännyt laukausta ja osa jopa innostui siitä.

Laukaustotuttelun jälkeen koirakot jaettiin kahteen ryhmään, jossa ne pääsivät Tuomon ja Juhan opastuksella harjoittelemaan hakua. Haku on spanielin kaikista tärkein taito, joka johtaa riistan löytymiseen. Haun opettelun yhteydessä koiraa tarvittaessa “herätellään” ja innostetaan liikkumalla itse siksaks-kuviolla. Tällöin koiralle opetetaan haun toivottu toimintamalli, jossa ohjaajan vaikutusta siksak-kuvioon häivytetään hiljalleen pois. Koira pidetään haussa lähellä (niin sivu-, kuin etusuunnassa). Näin se on helpommin hallittavissa, ja metsästettäessä haku laajenee itsestään.    

Hakuun tärkeänä osana nivoutuu koiran tottelevaisuus. Koiran on haun aikana toteltava erilaisia pillikäskyjä, käsimerkkejä kuin ohjaajan rintamasuunnan muutoksia. Näillä muutoksilla voidaan rajoittaa tai ohjata koiraa haluttuun suuntaan ja pitää se kontrollissa. Haussa koiran tulee toimia yhteistyössä ohjaajan kanssa ja pitää oma-aloitteisesti kontaktia ohjaajan.

Kaikista harjoitteista on tehtävä koiralle sopivia ja niitä on helpotettava/vaikeutettava koiran tason mukaan. Harjoitteet olisi myös hyvä miettiä etukäteen; Mitä haluan harjoitella? Miten harjoittelen? Miten pääsen haluttuun lopputulokseen? Miten puutun mahdollisiin virheisiin? Mihin virheisiin koira voi sortua?. Harjoitteiden jälkeen tulisi myös käydä treeni läpi uudestaan mielessään ja miettiä mikä siinä onnistui ja missä olisi parannettavan varaa.

Hakuharjoittelun jälkeen siirryttiin itse riistatöihin. Kokemattomalle koiralle näiden harjoitteiden tulee aina olla hallittuja, jotta mahdollisiin virheisiin päästään puuttumaan ajoissa ja koiralle voidaan tarjota vain ja ainoastaan se oikea toimintamalli.

Kaikille koirille saatiin hyvät ja onnistuneet riistatyöt jokaisen koiran tason mukaan. Osa tuli linnulle irti ja osa pidettiin virheiden minimoimiseksi liinassa. Ohjaajat selkeästi tunsivat koiransa.

Harjoitusten jälkeen olikin aika siirtyä takaisin majalle syömään ja keskustelemaan päivän tapahtumista.

Sunnuntai-päivä aloitettiin tuttuun tapaan taas samalla tottelevaisuusharjoituksella. Tästä siirryttiin maastoihin, jossa päivä aloitettiin suoraan riistätöillä. Jokainen koira sai useamman riistatyön tänä päivänä. Oli hienoa huomata, miten kaikki koirat olivat jo oppineet edellisestä päivästä ja innostuneet työskentelystä!

Kiitokset kaikille osallistujille, toivottavasti tapaamme jatkossakin yhtä mukavissa merkeissä!

Haluamme myös kiittää Vahosten MS-82 ry:tä hyvistä tiloista ja maastoista, jotka saimme leirin ajaksi käyttöömme sekä Arla Ingmania maittavista ruokatarvikkeista.

Kuvia löytyy osoitteesta https://picasaweb.google.com/jenna.hama/SpanieleidenMetsastyskoulutusleiriUrjalassa2322013
Kaikkien kuvien © Timo Tallila.

Terveisin,

kouluttajat




Spanieleiden metsästyskoulutusleiri 30.6-1.7.2012


Osallistuneet koirat:
 Fowl Reed's Fire 'N' Ice "Piipa"                     
Magotin Eowyn "Sera"                                        
Fenbrook Whole Lotta Love "Toho"                                        
Mawredd Byfryd Cusanu "Netta"
Hightide's Alicia Keys "Emma"
Spice Twice Yosemite Sam "Zorro"
Snow Wood Siberian Tit "Harri"
Sweetie-Pie Winnipeg "Blanca"
Fågeljägarens Green Finch “Frida”
Tauno "Tane"
Field's End White Label "Lily"
Field's End Black Label "Rontti"
Benchmark Cherry Bomb "Helmi"
Snow Wood Long-tailed tit "Albion"

 


Metsästysspanielit ry järjesti jo perinteeksi muodostuneen kesäleirin 30.6-1.7.2012 Akaan Kylmäkoskella. Leirin pääkouluttajana toimi Tuomo Kotasaari (kennel Snow Wood) ja apukouluttajina Juha Lindroth (kennel Field's End), Timo Ritola sekä Seppo Partanen. Majapaikkana toimi jälleen kerran Halkosuon Metsästysseuran hulppea maja mäntykankaan keskellä.

Leirille oli ilmoittautunut 15 koirakkoa, joista 14 saapui paikalle. Edustajia eri roduista löytyi huimasti, paikalla oli mm. englanninspringerspanieleita, walesinspringerspanieleita, clumberinspanieli, cockerspanieli ja lagotto romagnolo. Leiri veti paikalle myös joukon kuunteluoppilaita opettelemaan spanieleiden metsästyskoulutusta.

Päivät alkoivat aamupalalla, jonka jälkeen aloitimme tottelevaisuusosion. Siinä kouluttajat tarkastivat koirien lähtötason. Tämän jälkeen koirakot jaettiin kahteen ryhmään; toisen ryhmän harjoitellessa hakua, toinen ryhmä keskittyi vielä perustottelevaisuuteen  ja noutoharjoituksiin sekä maalla että vedessä.
 
 

 

Hakukuvioharjoittelussa keskityttiin koirakon tason mukaan joko pelkän säännöllisen siksak-kuvion harjoitteluun tai vastaavasti vaativampiin tehtäviin, joissa käytettiin dummyja/starttipistoolia apuna. Koska suurin osa koirista oli metsästyskoulutustaan aloittelevia, pidettiin harjoitukset lyhyinä ja mielekkäinä.
Ryhmien käytyä "rastin" läpi siirtyivät he seuraavalle rastille. Iltaisin ohjelmassa oli sitten vapaata keskustelua, saunomista ja makkaranpaistoa. Sunnutaina edistyneemmät koirat pääsivät harjoittelemaan hakukuviota myös vahvassa hajukentässä.

Lauantai-iltana odottaessamme päivällistä Seppo Partanen kertoi spanieleiden ns. working testistä, joka tosin ei täällä meillä Suomessa ole virallinen laji. Siinä koiraa testataan laajasti sen hakuominaisuuksien, markkeerauskyvyn, tottelevaisuuden, ohjattavuuden sekä vainunkäytön osalta. Seppo oli myös tehnyt muutamalle koirakolle radan metsään, jota he lähtivät vuoron perään suorittamaan. Juha Lindroth Cerin sekä Juha Karlströn Muun kanssa suoriutuivat näistä radoista ennakkoluulottomasti ja näyttävästi!
 
 
 

 

Säät suosivat koko leirin ajan. Viime vuosista poiketen sää oli puolipilvinen ja lämpötila pysytteli siedettävästi + 18 asteen tietämillä. Melko ideaali sää siis koirien koulutukseen.


Kiitokset kaikille osallistujille, toivottavasti tapaamme jatkossakin!

Haluamme vielä kiittää myös maanomistajaa maastojen lainasta, Halkosuon Metsästysseuraa hienoista puitteista, talkoolaisia Jennaa ja Jaanaa sekä yhteistyökumppaniamme Arla Ingmania.
 
terveisin,
kouluttajat


Metsästysspanielit ry:n talvileiri 4.-5.2.2012


Osallistuneet koirat:


Snow Wood Spring Health "Arttu"
Ladysplit's Elfstan "Remu"
Ahti                                                                             
Ahtib's Flirt "Iita"                                                            
Bigpine Saratogaseek "Sara"
Miklaus Passepartout "Neo"
Ladysplit's Elanor "Sofi"
Snow Wood Least Willow "Vallu"
Of Aura Mar-Lee Eloisa Charisma "Lily"
Snow Wood Long-Tailed Tit "Albin"

 

Metsästysspanielit ry järjesti jälleen kerran talvileirin raikkaassa kelissä Urjalan Vahosissa 4.-5.2.2012. Leirin pääkouluttajana toimi Tuomo Kotasaari (kennel Snow Wood) ja apukouluttajina Juha Lindroth sekä Timo Ritola. Koulutukseen osallistui yhteensä 10 koirakkoa sekä joukko kuunteluoppilaita.
Kylmä sää (-28 astetta) karsi viime metreillä osallistujia.
Koulutuksiin osallistuvat koirat olivat roduiltaan cockerspanieleita,  englanninspringerspanieleita sekä kooikerhondje.


 

    

 

 
 
 

Sekä lauantai- että sunnuntaipäivä alkoivat perustottelevaisuusharjoituksilla. Tämän jälkeen siirryttiin maastoihin, jossa lauantaina ensin hiottiin hiukan hakukuviota riistattomalla alueella. Hakuharjoitusten jälkeen siirryttiin ottamaan jokaiselle koiralle muutama ylösajo fasaanilla. Koulutusmaastojemme vieressä oli tilava parkkipaikka, jossa vuoroaan odottavat koirat pysyttelivät lämpöisissä autoissa lepäämässä. Yksikään ohjaaja ei myöskään valittanut kylmyyttä, vaikka kukaan ei malttanutkaan mennä lämmittelemään.

Sunnuntaina siirryimme suoraan riistatöihin, joita jokaiselle koiralle riitti useampi. "Valvotuissa" olosuhteissa on helpompi ottaa nuorelle/kokemattomalle koiralle ensimmäiset riistatyöt, jolloin ohjaaja pystyy olemaan valppaana sekä keskittymään täysin koiraansa sekä ehkäisemään mahdollisia virheitä. 
 
 


 Haluamme kiittää kaikkia leirille osallistuneita. Toivottavasti näemme jatkossakin!

Kiitämme myös Vahosten Metsästysseura -82 ry:tä majoituspaikasta sekä erinomaisista maastoista.

Terveisin,
kouluttajat


 

Spanieleiden Koulutusleiri 2.-3.7.2011 Kylmäkoski


Osallistuneet koirat :

Snow Wood Least Willow "Vallu"
Ladysplit's Eleanor "Sofi"
Calendar Girl of Big Spaniel "Boogie"
Ladysplit's Everard "Veeti"
Raccoon's Sunny Shimmer "Bingo"
Frosty Morning's Mimosa "Kerttuli"
Leading Light Tumbling Dice "Kaapo"
Doniol Voice of Nature "Ponne"
Bell'Mano Xmas Wonderland "Urho"
Witch-Hunt's Eddie Vedder "Eddie"
Snow Wood Snow Man "Zico"

Leirin  kouluttajat : 
Tuomo Kotasaari
Timo Ritola
Juha Lindroth



 
Metsästysspanielit ry järjesti spanieleiden koulutusleirin 2.-3.7.2011 Kylmäkosken maisemissa. Leirin pääkouluttajana toimi Tuomo Kotasaari (kennel Snow Wood) ja apukouluttajina Timo Ritola ja Juha Lindroth. Majapaikkana toimi Halkosuon Metsästysseuran maja, joka ympärillä olevat maastot olivat ihanteelliset koulutusleiriä varten. Etuna oli myös lähellä sijaitseva metsälampi, jossa koirat pääsivät pitkin päivää vilvoittelemaan lämpötilojen ollessa hellelukemissa koko viikonlopun ajan.

Leirille osallistui yhteensä 11 koirakkoa. Rotukirjo leirillä oli laaja; cockerspanieleita, englanninspringerspanieleita, walesinspringerspanieli ja irlanninvesispanieli. Myös useampia kuunteluoppilaita oli saapunut paikalle kartuttamaan tietämystään.

Varsinainen koulutus aloitettiin lauantai-aamuna aamupalan jälkeen. Ensin vuorossa oli tottelevaisuusharjoituksia Tuomon johdolla. Harjoitukset olivat perustottelevaisuutta vahvistavia (seuraaminen, istuminen, paikallaolo ja luoksetulo) asioita. Harjoituksella koirat saatiin myös heräteltyä kuuntelemaan ohjaajaansa. Samalla nähtiin koirien tottelevaisuuden taso, ja mihin kunkin ohjaajan kannattaisi kiinnittää huomiota harjoitellessaan koiransa kanssa. Harjoituksien jälkeen koirakot jaettiin kahteen ryhmään, joista toinen jatkoi hakutyöskentelyharjoitteluun Tuomon johdolla ja toinen ryhmä vesitöiden harjoitteluun Timon ja Juhan opastuksella. Koirien käytyä harjoitukset läpi vaihdettiin ryhmiä.

Hakukuvioharjoittelussa keskityttiin koirien tason mukaan joko pelkästään hakukuvion harjoitteluun tai sitten vaativampiin tehtäviin, joissa käytettiin dummyja ja/tai starttipistoolia apuna. Suurin osa koirista oli nuoria, vasta metsästyskoulutustaan aloittelevia, jolloin harjoitukset oli hyvä pitää lyhyinä. Lyhyillä harjoitteilla pystytään pitämään koirien mielenkiintoa jatkuvasti yllä.

Vesityöharjoittelussa tehtävät otettiin myös koirien tason mukaan. Kaikki koirat olivat tutustuneet veteen elementtinä, joten kaikkien kanssa pystyttiin aloittamaan noutoharjoittelut. Toisille matkaa oli vähemmän ja toisille enemmän. Kaikki koirat menivät mielellään veteen ja suoriutuivat tehtävistään. Osalle pystyttiin myös vaikeuttamaan harjoitusta askel askeleelta ja osa suoritti jopa voittajaluokan vesityökoetta vastaavia harjoitteita.

Aamupäivän harjoitteiden jälkeen koirat saivat ansaitun lepohetken ohjaajien nauttiessa kahvipöydän antimista.

 

Iltapäivällä jatkettiin vastaavanlaisia harjoituksia. Osa koirista oli jopa valmiita toimimaan hajukentässä.

Sunnuntaina aloitimme lauantain tapaan pienimuotoisella tottelevaisuuskoulutuksella. Tämän jälkeen jaoimme koirat koulutustason mukaan kahteen eri ryhmään. Edistyneemmät lähtivät Timon ja Juhan matkaan harjoittelemaan hakukuviota vaativimpiin olosuhteisiin. Tuomon ryhmä jäi lähimaastoon harjoittelemaan hakutyöskentelyn perusasioita.

Ohjaajien tulisi omassa toiminnassaan kiinnittää huomiota käskyjen oikea-aikaisuuteen, koiran välittömään tottelemiseen sekä omaan etenemisvauhtiinsa hakuharjoittelussa.
Monien ohjaajien käytöksestä paistoi vielä kokemattomuus . Kun koulutukseen ja ohjaajan otteisiin saadaan varmuutta lisää, vie se asioita eteenpäin. Koiran koulutuksessa tulisi käyttää hyväkseen mielikuvaharjoitteita sekä analysoida harjoitusten jälkeen omaa toimintaansa: kuinka toimin tietyssä tilanteessa? Teinkö oikein? Olivatko käskyt selkeitä, oliko koiralla mahdollisuus ymmärtää mitä siltä halutaan? Oliko harjoitus liian helppo/vaikea?

Kiitokset kaikille osallistujille, toivottavasti tapaamme jatkossakin!

Kiitämme myös maanomistajaa maastojen lainaamisesta sekä Halkosuon Metsästysseuraa hienoista puitteista.

Terveisin,
kouluttajat




Spanieleiden Koulutusleiri 5. - 6.2. 2011 Urjala


Osallistuneet koirat :
Snow Wood Mountain Avens “Pikka”
Ah-Tib’s Flirt “Iita”
Ahti
Miklaus Passepartout “Neo”
Fågeljägarens Green Finch “Frida”
Sanaigmore Dawn “Taimi”
Witch-Hunt’s Eddie Vedder “Eddie”
Frosty Morning’s Mimosa “Kerttuli”
Snow Wood Spring Health “Arttu”
Snow Wood Blue Heath “Jim
Leirin  kouluttajat : 
Tuomo Kotasaari
Timo Ritola
Juha Lindroth

Lauri Kanerva
Huoltojoukot:
Jenna Hämäläinen
Juha-Pekka Väänänen


 

Metsästysspanielit ry järjesti metsästyskoulutusleirin spanieleille Urjalassa 5.-6.2.2011 . Leirin pääkouluttajana toimi Tuomo Kotasaari ja apulaiskouluttajina Timo Ritola, Juha Lindroth ja Lauri Kanerva. Koulutukseen osallistui yhteensä 10 koirakkoa ja kolme kuunteluoppilasta. Koirien rotuina olivat edustettuina cockerspanieli ja englanninspringerspanieli. Koulutusmaastojen suhteen hankaluutta aiheutti runsas lumipeite. Pakkasta oli reilut 15 astetta molempina päivinä.

Lauantaipäivä aloitettiin aamupalan ja “puhuttelun” jälkeen Laurin vetämällä tottelevaisuuskoulutuksella. Lauri painotti koulutuksessaan istumisen ja seuraamisen tärkeyttä, mitkä ovat tärkeitä asioita spanielin peruskoulutuksessa. Kun pohjatyö on tehty huolella, on siitä helpompi jatkaa vaativampiin harjoituksiin riistan kanssa. Tottelevaisuusosion jälkeen koirakot jaettiin kahteen ryhmään. Ryhmät saivat Tuomon, Timon ja Juhan johdolla harjoitella hakukuviota tyhjässä maastossa, niin että jokainen koira teki lyhyen harjoituksen kahdesti. Harjoituksen tarkoituksena oli kartoittaa koirien tottelevaisuus hakukuviossa sekä opettaa oikeaoppista hakukuviota. Nuoren koiran kanssa olisi hyvä pitää hakukuvio tarpeeksi suppeana, koska riistakosketuksien myötä koirat laajentavat sitä automaattisesti.  Ohjaajan tulee myös tarkkailla, että koira tottelee välittömästi ensimmäistä annettua käskyä tilanteessa kuin tilanteessa.

Hakukuvioharjoittelun jälkeen siirryttiin itse riistatöihin. Jokaiselle koiralle otettiin yksi onnistunut riistatilanne.

Päivän päätteeksi palasimme majoituspaikkaamme ja söimme sekä keskustelimme päivän tapahtumista.

Sunnuntaina päivää jatkettiin taas riistatöiden merkeissä. Jokaiselle koiralle otettiin vähintään kaksi onnistunutta fasaanin ylösajoa. Kaikki koirat tekivät hyvää hakua ja tottelivat pääsääntöisesti hyvin. Toisia koiria jouduttiin jopa innostamaan riistan ylösajoihin.

Ohjaajien tulisi keskittyä harjoitteissa käskyjen oikea-aikaisuuteen ja selkeyteen, koirien ehdottomaan tottelemiseen ensimmäisestä annetusta käskystä alkaen ja täsmällisyyteen harjoituksissa. Harjoitukset olisi hyvä miettiä etukäteen: mitä halutaan harjoitella, miten harjoitus toteutetaan ja mitä tehdään, jos harjoitus ei sujukaan suunnitelmien mukaan. Harjoitusten jälkeen ohjaajien olisi myös hyvä analysoida omaa toimintaansa harjoitusten aikana. Oman toiminnan analysointi luo paremmat puitteet jatkokoulutusta varten. Koulutustilanteet ovat aina sekä koiralle että ohjaajalle kehittymisen paikka, kuitenkin niin, että leirillä koulutusta saavat ohjaajat, jotka jatkavat saamansa oppien toteutusta kotioloissa.

Koirien taso on kehittynyt selvästi viimeisen parin vuoden aikana, jolloin olemme järjestäneet koulutusleirejä. Ohjaajat toimivat äänettömämmin, koirat ovat rauhallisempia ja tottelevaisempia ja peruskoulutus niiden kanssa on tehty kunnolla.

Haluamme kiittää kaikkia leirille osallistuneita. Toivottavasti näemme jatkossakin!

Kiitämme myös Vahosten Metsästysseura -82 ry:tä majoituspaikasta sekä erinomaisista maastoista.

 

Terveisin,

Metsästysspanielit ry:n kouluttajat

 

     
     
     
   




Spanieleiden Koulutusleiri 3. - 4.7. 2010


Osallistuneet koirat :

Mandolic Ruutiukko ”Ruuti”
Best Friend of the Fields Society ”Mokka”
Namusillan Viian eukko ”Pitu”
Namusillan Hiili Ukko ”Hugo”
Raccoon’s Sunny Shimmer ”Bingo”
Ahtibs Flirt ”Iita”
”Ahti”
Fågeljägarens Green Finch ”Frida”
Snow wood Snow Angel ”Nala”
Snow wood Snow Man ”Zigo”
Sweetie-Pie Wellington ”Wellu”



Leirin kouluttajat :


Tuomo Kotasaari
Timo Ritola
Juha Lindroth
Juha-Pekka Väänänen



Metsästysspanielit Ry järjesti spanieleiden koulutusleirin 3-4.7 Kylmäkosken maisemissa. Leirin pääkouluttajana toimi Tuomo Kotasaari ja apukouluttajina Timo Ritola, Juha Lindroth ja Juha-Pekka Väänänen. Koulutukseen osallistui yhteensä 11 koirakkoa ja roduista oli edustettuina niin englanninspringerspanieleita, cockerspanieleita sekä fieldspanieleita. Koulutusmaastot olivat helppokulkuista kangasmaastoa ja alueelta löytyi vesityöskentelyyn sopiva vanhaan hiekkakuoppaan muodostunut lampi. Lampi oli mittasuhteiltaan oivallinen vesinoutojen harjoitteluun ja vesityöskentelyyn totuttautumiseen. Sääolosuhteet aiheuttivat haasteita niin ohjaajille kuin koirillekin lämpötilan ollessa yli kaksikymmentä astetta ja veden läheisyys olikin hyvä asia ja koirat pääsivat harjoittelun lomassa vilvoittelemaan vedessä. Koulutusleiriä varten oli vuokrattu Halkosuon metsästysseuran tilat. Tilat olivat oivalliset tämän kokoluokan leirin järjestämiseen.

Päivät alkoivat aikasin aamupalalla jonka jälkeen siirryttiin maastoon. Koulutus aloitettiin perustottelevaisuuskoulutuksella Tuomon opastuksella. Perustottelevaisuus on perusta kaikelle muulle ja näin olennainen osa metsästysspanieleiden koulutuksessa. Perustottelevainen koira tottelee ohjaajaansa myös vaativissa metsästystilanteissa. Perustottelevaisuutta harjoiteltaessa koiran ohjaajan ja koiran välille saadaan harjoitettua myös myöhemmin metsästystilanteissa tarvittavaa koiran ja ohjaajan välistä kontaktia. Koira oppii harjoituksissa seuraamaan ohjaajaa ja toimimaan hänen tahdon mukaisesti. Perustottelevaisuutta harjoitettaessa kannattaa pitää harjoitukset vaihtelevina ja lyhyinä, näin varmistetaan että koiran mielenkiinto harjoitukseen säilyy.

Varsinaista maastokoulutusta varten koirakot jaettiin kahteen ryhmään. Maastoharjoitukset pidettiin lyhyinä jotta koirien keskittyminen ja voimat eivät lämpötilan takia joutuisi liialle rasitukselle. Hakukuvion harjoittelun lomassa koirat kävivät välillä vilvoittelemassa vedessä. Hakua harjoiteltaessa painotettiin koiran ja ohjaajan välistä kontaktia, ohjaajan käskyjen välitöntä noudattamista sekä hakukuvion kattavuutta. Nuorten koirien kyseessäollessa tulee ohjaajien edetä rauhallisesti niin että nuori koira kerkeää hakemaan lähimaaston tarkasti. Koirien haku ei saisi tässä vaiheessa olla liian laajaa. Tällä varmistetaan se että tarvittaessa koiran toimiessa väärin tilanteeseen voidaan puuttua nopeasti ja helposti. Haku laajenee automaattisesti tai ohjauksen myötä myöhemmin. Haun välillä koirille annettiin kehitysvaiheesta riippuen sopivia harjoitteita kuten istumista käskyistä ja damin liikkeestä. Koirien haku onnistui koirakoilta koirien ikä huomioiden mukavasti. Monen koiran osalta hakukuviolla työskentelyn ollessa erittäin mallikasta. Koirien hakukuviota ja perustottelevaisuutta pyrittiin testaamaan myös hajukentässä mahdollisuuksien mukaan. Usealta koirakolta myös tämä sujui hienosti.

Noutoharjoituksissa keskityttiin Timon opastuksella vesinoutoihin. Leirillä olleiden koirien vesityöskentelyä harjoitettaessa pyrittiin huomioimaan koirien kokemukset vesityöskentelystä. Toisten kanssa totutettiin koiria veteen elementtinä ja harjaantuneempien kanssa otettiin jopa voittajaluokan vesikoetta vastaavia harjoitteita.

Lauantai-iltana saunottiin ja paistettiin makkaraa ja keskusteltiin päivän kokemuksista. On hyvä muistaa että koulutusleirien päätavoitteena ei ole kouluttaa koiria. Koirien varsinainen koulutus tapahtuu ohjaajan ja koiran toimesta kotona. Koulutuspäivien tarkoituksena on antaa ohjaajille välineitä koiran kouluttamiseen käytännön esimerkkien kautta. Leireillä oppivat ohjaajat ei koirat. Koirille leirit on usein uusi tilanne ja vaikka monet koirat saattavat toimia hyvin kahdenkeskisissä harjoituksissa mutta kun tilanteessa on toisia koiria ympärillä tilanne ei olekaan sama ja koirat eivät toimikaan samalla tavalla. Ohjaajien kannattaakin hakeutua myös kotioloissa koulutustilanteisiin joissa on läsnä useampia koirakoita.

Sunnuntain ohjelma seurasi aika pitkälle lauantain ohjelmaa. Samoja harjoitteita vahvistettiin ja ohjaajat saivat tilaisuuden kokeilla lauantaina läpikäytyjä asioita läpi sunnuntain uusissa harjoituksissa.

Haluamme kiittää kaikkia osallistuneita koirakkoja mukanaolosta. Leiri oli antoisa ja toivomme että näemme teidät kaikki myös tulevilla koulutusleireillä ja vastaavissa muissa tapahtumissa.

Lisäksi haluamme kiittää Halkosuon metsästysseuralle tilojen ja maaston käyttömahdollisuuksista.

 

Kesäterveisin,

Kouluttajat

 

     
     
     

 



Ammattiriistanhoitajien talvipäivät 24.2.2010


Metsästysspanielit Ry osallistui Suomen Ammattiriistanhoitajien talvipäiville 24.2.2010 useamman spanielin voimin. Liikkellä oltiin aamuvarhain ja jahtipäivään startattiin Vahosten Metsästysseura Ry:n jahtimajalta. Jahti päästiin suorittamaan loistavassa aurinkoisessa talvisäässä. Pakkasta oli viitisentoista astetta. Jahti toteutettiin ajojahtina spanieleiden ja koiranohjaajien toimesta riistanhoitajien odotellessa passissa. Riistana oli kaikki ajankohtaan nähden sallittu pienriista. Päivän aikana suoritettiin kaikenkaikkiaan neljä ajoa. Päivä oli onnistunut ja riistaa oli maastossa hyvin. Onnistuneita riistatilanteita ja laukauksia nähtiin runsaasti ja riista saatiin korjattu talteen tarkasti. Tällä kertaa saatiin saaliiksi parisenkymmentä fasaania.  Jahdin jälkeen pidettiin riistaparaati ja nautittiin loistava jahtipäivällinen hyvässä seurassa.


Kertakaikkisen mukava tapahtuma ja toivottavasti perinne jatkuu. Osallistuneiden koiramiesten ja koirien puolesta välitämmekin suuret kiitokset Ammattiriistanhoitajille ja Vahosten Metsästysseuralle että saimme olla mukana tässä hienossa jahdissa.